Peruvian cuisine
Huom! Kirjoitettu paikallisessa nettikahvilassa, jonka tietokoneella en valitettavasti onnistu lisaamaan pisteita a- ja o-kirjainten paalle. Joudutte kuvittelemaan ne sinne itse!
Hesaria myoten kaikki tietavat, etta perulainen keittio on vertaansa vailla.
Suosikkiruokaani cevichea olen syonyt perussa lahes aina kun se on ollut kustannustehokkaasti mahdollista (ja muutaman kerran myos kalliimmissa ravintoloissa - mutta on sanottava, etta hinta ei aina ole tae herkullisemmasta mausta!). Cevichen idea on valmistaa raaka kala syomakelpoiseksi limen mehun hapokkuudella kalan kypsentamisen sijaan. Cuscossa ceviche tarjoillaan usein bataatin ja herkullisen leche de tigre ("tiikerinmaito") -chilikastikkeen kanssa, kun taas pohjoisen rantakaupungeissa (esim. Mancora, Zorritos) useammin tulee vastaan annoksia, joissa leche de tigren sijaan kala ui pelkassa lime-mehussa kylkiaisenaan yuccaa. Ceviche voidaan valmistaa kalan sijaan myos simpukoista tai muista merenelavista. Annoksen kylkeen liitetaan usein myos canchitaa eli paahdettua maissia (tai pohjoisessa taman sijaan banaanilastuja).
Chilesta (ainakin pohjoisista rantakaupungeista Iquiquesta ja Antofagastasta, joissa kavaisin lyhyesti maaliskuun alussa) loytyy osittain samoja annoksia, mutta ratkaiseva ero loytyy mausta. Joidenkin mukaan kyse on perulaisten intohimoisemmasta suhtautumisesta ruoanlaittoon, joidenkin mukaan taas ainesosista: perulainen chili ja lime antavat perulaiselle cevichelle ja lomo saltadolle (jota itse olen kokeillut vain soijaversiona, koska en syo lihaa) perulaisen sielun ja vastustamattoman maun.
Ceviche-metodilla valmistettua merenelava-annosta nimitettiin Antofagastassa nimella perol. Nautin kyseisen annoksen kalatorilla ja se oli herkullisinta, mita Chilessa soin. Tata kokemusta lukuunottamatta kaikki Chilessa syomani ruoka kalpeni perulaisen rinnalla (myos annokset, joita soin Chilen puolella "perulaisessa ravintolassa"), ja lisaksi kasvis- (tai edes kala)ruoan loytaminen Iquiquessa ja Antofagastassa oli erityisen haastavaa. (Sivuhuomio: kummassakaan kaupungissa ei ollut kovin helppoa loytaa kahvilaa tai ravintolaa, jossa on wifi-yhteys! Paadyin ostamaan paikallisen sim-kortin.) San Pedro de Atacama (jossa myos vierailin) on suositumpi turistikaupunki, joten siella myos annosvalikoimaa on enemman.
Chilelainen ravintoloiden hintataso on myos huomattavasti korkeampi kuin Perussa, jossa erityisesti Cuscossa on _erittain_ helppoa loytaa lukuisia keskihintaisia ja edullisia ravintoloita, joissa nautittu "paivan menu" (sisaltaen alku- ja paaruoan ja juoman) maksaa 5-10 solia (1 euro=noin 4 solia). Halvimmillaan olen syonyt 3,5 solin menun, joka ei ollut erityisen herkullinen mutta taytti kylla vatsan eika aiheuttanut jalkikateen vatsatautia, eli ajoi ravitsemuksellisen asiansa. Kasvis- ja jopa vegaaniruoan loytaminen on myos Cuscossa hyvin vaivatonta. Monet ravintolat tarjoavat kasvisversioita perinteisista perulaisista herkuista. Olen paassyt valmistamaan itse lomo saltadoa soijalihasta seka maistamaan cevichea, jossa kala on korvattu sienilla.
Siina missa ceviche edustaa tyypillista perulaista ruokaa rannikkokaupungeissa, perinteiseen andikeittioon kuuluu tunnetusti marsu eli cuy, jonka liha on kuulemani mukaan paitsi herkullista, myos terveellista. Vaikka perulaiset syovat nykyaan paljon kana- ja liha-annoksia, olen kuullut etta Cuscon alueen alkuperaisvaeston ruokavalio on perinteisesti ollut kasvispainotteinen - cuyn lihaa on toki kaytetty, mutta lahinna juhlaruokana. Sen sijaan muun lihan kaytto on siirtomaa-ajan peruja.
Kvinoaa on andikeittiossa kaytetty pitkaan, mutta menneina vuosina riisi on jossain maarin syrjayttanyt kvinoan kansainvalisen suosionsa ansiosta. Kun kvinoa nousi suosioon Euroopassa, se palasi suosioon myos Perussa - noussein hinnoin tosin.
Vieraillessani Perun toisessa vuoristokaupungissa Ayacuchossa (joka tunnetaan myos "paasiaispaakaupunkina" juhlavien kulkueidensa ja kukkamattojensa ansiosta) paasin kokeilemaan lukuisia alueen tyypillia ruokia: maapahkinasta tehty artesaanijaatelo muyuchi, siemenista tehty makea jalkiruokapuuro llipta (joka on kuulemma hyvin terveellista ruoansulatukselle); perulaisen perunan papa nativan kanssa tarjottava juustosorsseli qapchi seka paikallisen opettajan minulle kotonaan valmistama "tyypillinen maalaisateria" eli ocopa-kastike, joka jalleen tarjoiltiin paikallisten perunoiden seka paahdettujen papujen ja keitettyjen munien kera.
Arequipassa paikallisia kokeilemiani herkkuja olivat mm. artesaanijaatelo queso helado seka juustosalaatti soltero de queso, joiden maineen peruste jai minulle hieman mysteeriksi. Toinen "alueen tyypillinen annos" on katkarapukeitto chupe de camarones, joka oli erittain herkullinen, mutta tosin vaikutti nousseen niin kuuluisaksi annokseksi, etta paikallisten suosittelemat picanteriat eli paikallista ruokaa tarjoavat lounasravintolat (sikali kun olen oikein ymmartanut) hinnoittelivat tuon nimenomaisen annoksen reippaasti ylakanttiin.
Viimeinen mainitsemisen arvoinen paikallinen herkku on picarones, joka on siis uppopaistettu leivonnainen joka muistuttaa churroa/munkkia ilman sokerikuorrutusta, mutta on tehty bataatista ja joka tarjoillaan "hunajaksi" (miel) nimitettavan maustesiirapin kera.
Juomakulttuurista: paikallinen viina on pisco, jota seka perulaiset etta chilelaiset vaittavat omakseen. Chilelaiset ovat patentoineet ko. juoman, mutta perulaisen alkuperan puolesta puhuu se, etta Perusta loytyy paikka nimelta Pisco. Pisco on suhteessa edullista ja juomaravintoloiden valikoimista loytyy yleisesti esimerkiksi pisco sour- tai chilcano-drinkkeja (joita tilatessa kannattaa kuitenkin olla varovainen, silla alkoholia vaikuttaa kokemukseni perusteella olevan runsaasti enemman kuin suomalaisissa drinksuissa). Perussa valmistetaan myos joitakin viineja, mutta enemman kaupoista loytyy chilelaisia viineja. Viinit ovat Perussa suhteellisen kalliita. Monet perulaiset juovat olutta, joita loytyy useita paikallisia merkkeja, mutta naista mainitsemisen arvoinen on mielestani vain Cusqeña.
Tata kirjoittaessani olen Limassa, joka on oikea kulinaristien mekka. Tassa kaupungissa olen todennakoisesti tullut kuluttaneeksi rahaa ruokaan jopa enemman kuin Chilessa, silla hyvia (mutta valitettavasti ei Cuscon edullista hintatasoa vastaavia) ravintoloita on runsaasti. Limassa tutustuin myos perulais-japanilaiseen keittioon Gochiso-festivaaleilla, jonka annosten maku tosin ei ollut niin aisteja hivelevan herkullinen kuin odotin.
Huomenna on viimeinen paivani Perussa - sen jalkeen matkustan Ecuadoriin, jossa minulla on viela kuukausi aikaa matkusteluun ennen Suomeen paluuta. Koska en ole varma, loytyyko Ecuadorista paikkoja joissa toteuttaa intohimoani eli parisalsan tanssimista, taman illan tavoitteena on loytaa avoinna oleva salsa- tai bachata-klubi huolimatta siita, etta on maanantai!
Olen kirjoittanut blogiin harvemmin kuin toivoin, ja esimerkiksi vapaaehtoistyostani en tullut (ainakaan viela) kirjoittaneeksi riviakaan. Suomeen palattuani tarkoitus on kirjoittaa vapaaehtoistyostani tarkemmin joko tanne tai johonkin muuhun foorumiin. Toivottavasti jossain valissa Ecuadorissa matkustaessani loydan internet-kahvilan, josta kasin voin viela kirjoitella tanne reissuraporttejani. :)
Hesaria myoten kaikki tietavat, etta perulainen keittio on vertaansa vailla.
Suosikkiruokaani cevichea olen syonyt perussa lahes aina kun se on ollut kustannustehokkaasti mahdollista (ja muutaman kerran myos kalliimmissa ravintoloissa - mutta on sanottava, etta hinta ei aina ole tae herkullisemmasta mausta!). Cevichen idea on valmistaa raaka kala syomakelpoiseksi limen mehun hapokkuudella kalan kypsentamisen sijaan. Cuscossa ceviche tarjoillaan usein bataatin ja herkullisen leche de tigre ("tiikerinmaito") -chilikastikkeen kanssa, kun taas pohjoisen rantakaupungeissa (esim. Mancora, Zorritos) useammin tulee vastaan annoksia, joissa leche de tigren sijaan kala ui pelkassa lime-mehussa kylkiaisenaan yuccaa. Ceviche voidaan valmistaa kalan sijaan myos simpukoista tai muista merenelavista. Annoksen kylkeen liitetaan usein myos canchitaa eli paahdettua maissia (tai pohjoisessa taman sijaan banaanilastuja).
Chilesta (ainakin pohjoisista rantakaupungeista Iquiquesta ja Antofagastasta, joissa kavaisin lyhyesti maaliskuun alussa) loytyy osittain samoja annoksia, mutta ratkaiseva ero loytyy mausta. Joidenkin mukaan kyse on perulaisten intohimoisemmasta suhtautumisesta ruoanlaittoon, joidenkin mukaan taas ainesosista: perulainen chili ja lime antavat perulaiselle cevichelle ja lomo saltadolle (jota itse olen kokeillut vain soijaversiona, koska en syo lihaa) perulaisen sielun ja vastustamattoman maun.
Ceviche-metodilla valmistettua merenelava-annosta nimitettiin Antofagastassa nimella perol. Nautin kyseisen annoksen kalatorilla ja se oli herkullisinta, mita Chilessa soin. Tata kokemusta lukuunottamatta kaikki Chilessa syomani ruoka kalpeni perulaisen rinnalla (myos annokset, joita soin Chilen puolella "perulaisessa ravintolassa"), ja lisaksi kasvis- (tai edes kala)ruoan loytaminen Iquiquessa ja Antofagastassa oli erityisen haastavaa. (Sivuhuomio: kummassakaan kaupungissa ei ollut kovin helppoa loytaa kahvilaa tai ravintolaa, jossa on wifi-yhteys! Paadyin ostamaan paikallisen sim-kortin.) San Pedro de Atacama (jossa myos vierailin) on suositumpi turistikaupunki, joten siella myos annosvalikoimaa on enemman.
Chilelainen ravintoloiden hintataso on myos huomattavasti korkeampi kuin Perussa, jossa erityisesti Cuscossa on _erittain_ helppoa loytaa lukuisia keskihintaisia ja edullisia ravintoloita, joissa nautittu "paivan menu" (sisaltaen alku- ja paaruoan ja juoman) maksaa 5-10 solia (1 euro=noin 4 solia). Halvimmillaan olen syonyt 3,5 solin menun, joka ei ollut erityisen herkullinen mutta taytti kylla vatsan eika aiheuttanut jalkikateen vatsatautia, eli ajoi ravitsemuksellisen asiansa. Kasvis- ja jopa vegaaniruoan loytaminen on myos Cuscossa hyvin vaivatonta. Monet ravintolat tarjoavat kasvisversioita perinteisista perulaisista herkuista. Olen paassyt valmistamaan itse lomo saltadoa soijalihasta seka maistamaan cevichea, jossa kala on korvattu sienilla.
Siina missa ceviche edustaa tyypillista perulaista ruokaa rannikkokaupungeissa, perinteiseen andikeittioon kuuluu tunnetusti marsu eli cuy, jonka liha on kuulemani mukaan paitsi herkullista, myos terveellista. Vaikka perulaiset syovat nykyaan paljon kana- ja liha-annoksia, olen kuullut etta Cuscon alueen alkuperaisvaeston ruokavalio on perinteisesti ollut kasvispainotteinen - cuyn lihaa on toki kaytetty, mutta lahinna juhlaruokana. Sen sijaan muun lihan kaytto on siirtomaa-ajan peruja.
Kvinoaa on andikeittiossa kaytetty pitkaan, mutta menneina vuosina riisi on jossain maarin syrjayttanyt kvinoan kansainvalisen suosionsa ansiosta. Kun kvinoa nousi suosioon Euroopassa, se palasi suosioon myos Perussa - noussein hinnoin tosin.
Vieraillessani Perun toisessa vuoristokaupungissa Ayacuchossa (joka tunnetaan myos "paasiaispaakaupunkina" juhlavien kulkueidensa ja kukkamattojensa ansiosta) paasin kokeilemaan lukuisia alueen tyypillia ruokia: maapahkinasta tehty artesaanijaatelo muyuchi, siemenista tehty makea jalkiruokapuuro llipta (joka on kuulemma hyvin terveellista ruoansulatukselle); perulaisen perunan papa nativan kanssa tarjottava juustosorsseli qapchi seka paikallisen opettajan minulle kotonaan valmistama "tyypillinen maalaisateria" eli ocopa-kastike, joka jalleen tarjoiltiin paikallisten perunoiden seka paahdettujen papujen ja keitettyjen munien kera.
Arequipassa paikallisia kokeilemiani herkkuja olivat mm. artesaanijaatelo queso helado seka juustosalaatti soltero de queso, joiden maineen peruste jai minulle hieman mysteeriksi. Toinen "alueen tyypillinen annos" on katkarapukeitto chupe de camarones, joka oli erittain herkullinen, mutta tosin vaikutti nousseen niin kuuluisaksi annokseksi, etta paikallisten suosittelemat picanteriat eli paikallista ruokaa tarjoavat lounasravintolat (sikali kun olen oikein ymmartanut) hinnoittelivat tuon nimenomaisen annoksen reippaasti ylakanttiin.
Viimeinen mainitsemisen arvoinen paikallinen herkku on picarones, joka on siis uppopaistettu leivonnainen joka muistuttaa churroa/munkkia ilman sokerikuorrutusta, mutta on tehty bataatista ja joka tarjoillaan "hunajaksi" (miel) nimitettavan maustesiirapin kera.
Juomakulttuurista: paikallinen viina on pisco, jota seka perulaiset etta chilelaiset vaittavat omakseen. Chilelaiset ovat patentoineet ko. juoman, mutta perulaisen alkuperan puolesta puhuu se, etta Perusta loytyy paikka nimelta Pisco. Pisco on suhteessa edullista ja juomaravintoloiden valikoimista loytyy yleisesti esimerkiksi pisco sour- tai chilcano-drinkkeja (joita tilatessa kannattaa kuitenkin olla varovainen, silla alkoholia vaikuttaa kokemukseni perusteella olevan runsaasti enemman kuin suomalaisissa drinksuissa). Perussa valmistetaan myos joitakin viineja, mutta enemman kaupoista loytyy chilelaisia viineja. Viinit ovat Perussa suhteellisen kalliita. Monet perulaiset juovat olutta, joita loytyy useita paikallisia merkkeja, mutta naista mainitsemisen arvoinen on mielestani vain Cusqeña.
Tata kirjoittaessani olen Limassa, joka on oikea kulinaristien mekka. Tassa kaupungissa olen todennakoisesti tullut kuluttaneeksi rahaa ruokaan jopa enemman kuin Chilessa, silla hyvia (mutta valitettavasti ei Cuscon edullista hintatasoa vastaavia) ravintoloita on runsaasti. Limassa tutustuin myos perulais-japanilaiseen keittioon Gochiso-festivaaleilla, jonka annosten maku tosin ei ollut niin aisteja hivelevan herkullinen kuin odotin.
Huomenna on viimeinen paivani Perussa - sen jalkeen matkustan Ecuadoriin, jossa minulla on viela kuukausi aikaa matkusteluun ennen Suomeen paluuta. Koska en ole varma, loytyyko Ecuadorista paikkoja joissa toteuttaa intohimoani eli parisalsan tanssimista, taman illan tavoitteena on loytaa avoinna oleva salsa- tai bachata-klubi huolimatta siita, etta on maanantai!
Olen kirjoittanut blogiin harvemmin kuin toivoin, ja esimerkiksi vapaaehtoistyostani en tullut (ainakaan viela) kirjoittaneeksi riviakaan. Suomeen palattuani tarkoitus on kirjoittaa vapaaehtoistyostani tarkemmin joko tanne tai johonkin muuhun foorumiin. Toivottavasti jossain valissa Ecuadorissa matkustaessani loydan internet-kahvilan, josta kasin voin viela kirjoitella tanne reissuraporttejani. :)
