Tutustumista raunioihin

Tämänpäiväinen kirjoitukseni sisältää lähinnä selvitystä näkemistäni turistikohteista, joihin liittyvät pitkälti myös oheiset kuvat. En vastaa historiallisten tms. faktojen oikeellisuudesta, vaan vakavastiotettavien lähteiden sijaan kirjoittamani asiat perustuvat siihen, mitä satun muistamaan siitä, mitä joku paikallinen on mulle kertonut. :)

Paikalliset nimittäin tuntuvat kertovan knoppitietoja inkakulttuurista ja muusta paikallishistoriasta mielellään. Esimerkiksi gay pridelta tuttua sateenkaarilippua erehdyttävästi muistuttavan Cuscon lipun (kuvassa) taustasta olen kuullut erilaisia versioita. Minulle on väitetty, että kyseessä on inkojen lippu, mutta toinen lähde puolestaan on kertonut, että inkat eivät käyttäneet lippuja, ja että tosiasiassa kyseessä on Cuscon lippu, joka on aikanaan voittanut aiheesta järjestetyn kilpailun, ja että väriskaalan ajatellaan edustavan kaupungin monimuotoisuutta. Joka tapauksessa yhdennäköisyys sateenkaarilipun kanssa on kuulemma asia, josta ei kannata huomattaa paikallisille, mikäli ei halua saada närkästystä osakseen.

Paikalliset ovat syystäkin ylpeitä juuristaan ja alueen arkeologisista nähtävyyksistä, joita siis (noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan, Aguas calientes-nimisen kaupungin kyljestä löytyvän) Machu Picchun lisäksi löytyy lähialueelta lukuisia, myös ihan kävelyetäisyydeltä Cuscosta. Yleisesti ottaen inkakulttuuri tuntuu edustavan ihmisille kaikkea hyvää ja ylevää, jonka kolonialismi on aikanaan turmellut. Eräs tuttavani esimerkiksi kertoi, että kun hän oli pieni, hänen äidillään oli tapana patistaa ”syö kvinoasi, jotta kasvat yhtä suureksi ja vahvaksi kuin inkat”. Alkuperäisväestön kokeman syrjinnän vastapainoksi Perussa on viime aikoina ryhdytty tavoittelemaan kansallisen identiteetin vahvistamista – mm. inka-kolan juominen nähdään osoituksena oikeasta perulaisuudesta, ja saatetaan suhtautua ihmetellen jos joku paikallinen ei pidä kyseisestä juomasta. Inkojen pyhää juomaa chichaa (joka valmistetaan fermentoidusta maissista ja joka maistuu lähinnä hyvin kuivalta siideriltä, ks.kuva) voi tänänkin päivänä nauttia chicheriassa, jonne ihmiset saattavat kuulemma kokoontua istumaan "after work"-hengessä.

Suosituimpiin Cuscon ja lähialueen arkeologisiin nähtävyyksiin voi tutustua joko maksamalla yksittäisen nähtävyyden sisäänpääsymaksun, tai ostamalla (suhteellisesti huomattavasti halvemman) boleto turísticon, joka on voimassa kymmenen päivää ja jolla pääsee tutustumaan kymmeneen arkeologiseen nähtävyyteen (kuhunkin kertaalleen), kolmeen museoon ja yhteen monumenttiin. Boleto turístico oikeuttaa siis ainoastaan sisäänpääsyyn näihin nähtävyyksiin, ei minkäänlaiseen opastukseen tai matkoihin raunioille ja takaisin. Cuscolaisille sisäänpääsy raunioille on maksuton.

Suosittu tapa tutustua boleto turisticon nähtävyyksiin on buukata boleto turisticon lisäksi ”city tour” (joka ymmärtääkseni sisältää tutustumisen nähtävyyksiin Cuscon sisällä ja välittömässä läheisyydessä) ja/tai Sacred valley tour (joka sisältää vähän kauempana sijaitsevia kohteita, jonne täytyy matkustaa bussilla) jolloin mukana raunioilla kulkee opas, joka kertoo yksityiskohtia historiasta. Itse tutustuin suurimpaan osaan nähtävyyksistä ilman opasta, joten voi olla että oleellista informaatiota jäi puuttumaan.

Ensimmäisenä päivänä matkustin (julkisella) bussilla Tambomachayn raunioille, joilta laskeuduin kävellen Qénqoon ja Puka Pukaraan. Seuraavana päivänä tutustuin kävellen Saqsayhuamaniin (kuvassa, jossa näkyy myös valkoinen Jeesus eli Cristoblanco), jonka portti sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä kotoani. Sen historiasta ei ilmeisesti olla täysin varmoja. Kaksi vaihtoehtoista teoriaa arvelevat, että mielenkiintoisen muotoinen rakennelma on palvellut inkoja joko temppelinä tai linnoituksena. Alue on laaja, ja sieltä löytyy myös mm. inkojen ajalta peräisin oleva _liukumäki_ (kuvassa), jota inkat ovat ilmeisesti mahdollisesti aikanaan käyttäneet armeijan joukkojen harjoittelemiseen. Nykyään liukumäki on kuulemma yksi Saqsayhuamanin vetonauloista ja lukuisat turistit laskevat alas ko.mäkeä. Itse en laskenut, koska tiukkapipoisesti kauhistelin sitä, miten turistien annetaan tällä tavoin tärvellä inkojen aikaisia rakennelmia luisu kerrallaan.

Pisaciin matkustin myös julkisilla kulkuvälineillä. Pisacin kaupungissa on muutakin nähtävää kuin rauniot, monet ostavat mm. käsitöitä torilta tai saapuvat kaupunkiin hengellisen (en tiedä miten muuten kääntää sanan místico...) turismin merkeissä (ts. jooga-, shamaani-, luonnonlääkintä- ym. osastoa). Itse näin kyseistä kaupunkia sen verran, että söin viiden solin (=reilun euron) kasvisruokamenun (keitto + pääruoka) torilla (kuvassa keitto ja sen keittäjä) ennen kuin ryhdyin ystäväni kanssa kiipeämään ylös raunioille. Valitsemallamme reitillä nousu oli sen verran jyrkkä, että kolmen kilometrin matkassa kesti parisen tuntia. Jälkikäteen kuulinkin toiselta tuttavalta, että suurin osa turisteista matkustaa autolla toiselle portille kuin me, ja nousun sijaan laskeutuvat sitä äkkijyrkkää reittiä, jonka me siis kuljimme kävellen sekä ylös että alas. Fiilis huipulla oli kuitenkin fyysisen ponnistelun arvoinen ja maisemat henkeäsalpaavat (kuva). Lisäksi meitä siunattiin poutaisella säällä, joka ei ole millään tavalla tavanomainen ilmiö Cuscossa ja lähialueella. Valitsemamme reitin nousu tuskin olisikaan onnistunut mutaisella kelillä.

Tipon-nimisiin raunioihin jouduinkin tutustumaan toisena päivänä sateisesta kelistä huolimatta (koska boleto turisticon voimassaoloa oli jäljellä enää muutamia päiviä). Muihin nähtävyyksiin verrattuna Tipon sijaitsi hieman pidemmän matkan päässä Cuscosta, ja koska raunioiden lisäksi kaupungissa (kuva, jossa näkyy joki) ei ole juuri muuta koettavaa kuin ravintoloiden cuy- eli marsuannokset, en todennäköisesti olisi tullut oma-aloitteisesti lähteneeksi sinne, jos kyseinen nähtävyys ei olisi sisältynyt boleto turisticoon. Koska matkustimme paikan päälle julkisilla kulkuvälineillä, saavuimme kaupunkiin kun jäljellä oli enää pari tuntia nähtävyyden aukioloa, ja koska jalkani olivat vielä aika hyytelöä Pisaciin kiipeämisen jäljiltä, taivuimme lopulta ottamaan taksin raunioiden portille asti. Sinänsä paikka oli ihan hieno ja sikäli vaivannäön arvoinen, vaikka tässä vaiheessa raunioiden näkeminen sinänsä ei jaksanut ihastuttaa enää ihan yhtä paljoa kuin muutaman ensimmäisen kohdalla.

Kun boleto turisticon voimassaoloa oli jäljellä enää pari päivää ja (kauempana Cuscosta sijaitsevia) nähtävyyksiä jäljellä vielä lukuisia, päätin lyödä usemman kärpäsen samalla iskulla ja buukkasin Sacred valley tourin, joka sisälsi opastuksen ja vierailun bussilla Ollantaytamboon, Chincheroon (kuva), Morayhin (kuva jossa on rinkuloita) ja Marasin suola-altaille (kuvassa). Sekä Chincheron että Morayn ”ruohoterasseja” on kuulemma käytetty erilaisten kasvilajien viljelyyn, jota inkat harrastivat runsaasti. Heitä lieneekin osin kiittäminen siitä, että Perusta löytyy yli 3000 perunalajia.

Kymmenen päivän umpeuduttua boleto turisticon nähtävyyksistä jäi puuttumaan vielä Pikillaqta (jonne kulkeminen julkisilla olisi ollut vielä hankalampaa kuin Tiponiin) sekä Monumento Pachacuteq. Kaikki boleto turisticon rauniot sekä museoista Museo historial regional olivat ehdottomasti näkemisen arvoisia, mutta turistinähtävyyksien pakonomainen suorittaminen määräajassa täytti kuitenkin kiintiöni siinä määrin, että voimassaolon umpeuduttua olen pitänyt huilia sekä museoiden että raunioiden näkemisestä. Viime sunnuntaina olisin ollut menossa kävelylle Temple de la lunaan (joka sijaitsee kävelymatkan päässä Cuscosta ja jonne ei peritä sisäänpääsymaksua), mutta alkoi sataa kaatamalla joten tämä suunnitelma haudattiin siinä vaiheessa kun kengät olivat jo valmiiksi läpimärät. Tähän mennessä olenkin joutunut toteamaan, että mikäli Cuscossa tai lähialueella haluaa harrastaa jotain ulkoilma-aktiviteetteja tähän aikaan vuodesta, niihin kannattaa suhtautua kuin uimiseen kesällä Suomessa: kannattaa ulos hyökätä heti kun on hyvä sää – ja varautua siihen, että jos aurinko paistaa, on todennäköistä että jonkin ajan kuluttua samana päivänä sataa rankasti.