Jajaja
Takana on kolmisen viikkoa Cuscossa, joista kaksi ensimmäistä viikkoa intensiivistä espanjanopiskelua ja lähialueen turistinähtävyyksien läpitarpomista (kirjaimellisesti – monet näkemistäni paikoista kun ovat olleet muinaisia inkojen temppeleitä tai linnoituksia, joihin tutustuminen on edellyttänyt vaihtelevassa määrin mäkikävelyä ja jyrkkien portaiden kiipeämistä).
Espanjaa olin opiskellut Suomessa ennen tänne lähtöäni nelisen vuotta mm. aikuislukiossa ja työväenopistossa. Teoriassa mun pitäisi siis hallita espanjan peruskielioppi. Puhuminen ja puhutun kielen ymmärtäminen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin kirjoittamalla kommunikointi, jonka mielestäni jotakuinkin hallitsen. Näin ollen San Blas-kielikoulussa ottamani espanjan (yksityis)tunnit ovatkin painottuneet keskusteluun opettajan kanssa, ja kielioppiasioita olemme kerranneet melko harvakseltaan. Olemme keskustelleet joko teemoista, joita olen etukäteen toivonut (esim. terveydenhuoltojärjestelmä ja alan sanasto) tai joista on luontevasti tunnin aikana syntynyt keskustelua (esim. näkemäni nähtävyydet, paikallinen kulttuuri, suomalainen ja latinalais-amerikkalainen kirjallisuus ja Suomen sote-uudistus). Ensimmäisellä tunnilla sain kotitehtäväksi kertoa espanjaksi jonkin suomalaisen myytin tai tarun. Aluksi ajattelin, etten tiedä yhtään sellaista – Kalevalaa tulin ajatelleeksi vasta, kun kysyin Whatsapin kautta neuvoa siskoltani!
Turhat optimistiset luulot oman kielitaidon suhteen ovat karisseet kuin syksyn lehdet. Vaikka paikallinen aksentti on ymmärrettävimmästä päästä (jos vertaa joihinkin muihin latinalaisen amerikan maihin tai jopa Perun muihin kaupunkeihin), monet mumisevat sanottavansa ja kun en ymmärrä ensimmäisellä kerralla, yrittävät ehkä vaihtaa auttavaan englantiin, josta en välttämättä ymmärrä sen enempää. Lisäksi olen mm. vapaaehtoistyön myötä joutunut poliklinikalla keskustelutilanteisiin jollaisissa en aiemmin ole ollut, eikä mulle ole ollut mitään muistikuvaa kyseiseen tilanteeseen sopivista fraaseista tai sanastosta. Toisaalta osa potilaista ei myöskään ole puhunut espanjaa vaan ketsuaa, jota olen nyt vasta muutaman sanan verran yrittänyt opetella (toistaiseksi tuloksetta - en muista niitä harjoittelemiani sanoja ulkoa).
Suuremmilta väärinkäsityksiltä on kuitenkin toistaiseksi vältytty. Vapaaehtoistyössä poliklinikalla on toistaiseksi suhtauduttu ymmärtäväisesti omaan avuttomuuteeni, ja asiointitilanteista suurin osa sujuu jo ilman, että joudun pyytämään toistamaan lauseen useampaan kertaan. Kertaalleen olen erehtynyt käyttämään yhdyntään viittaavaa slangisanaa, kun tarkoitukseni oli vain pyytää kaveriani noutamaan minut kotinsa edustalta. Onneksi henkilö jonka kanssa puhuessani tämän kömmähdyksen tein, ei ollut mikään virallinen taho, vaan kaveri, joka suhtautui tilanteeseen huvittuneesti (kommentoiden whatsapissa "jajaja", kuten paikalliset tapaavat kirjoittaa hahhahhaan) ja ystävällisesti myös informoi minua virheestäni.
